Liikutuksen hetkiä...

Olimme tekemässä Leon kuntoutussuunnitelmaa Tyksissä, kun sattumalta meitä vastaan tuli kovin tutunnäköinen nainen. Sekunnin mietittyäni tajusin, että hän oli nainen, jota saamme kiittää suurimmalta osin siitä, että Leo voi tänäpäivänä hyvin. Tämä nainen oli Leon nimetty omahoitaja Tyksin keskolassa, mihin hän päätyi kuuden tunnin ikäisenä. Ihana Anki.

Leon syntymätarina

Kun Leo syntyi ei tiedetty odottaa mitään poikkevaa. Syntymähetkellä kaikki olikin hyvin, kunnes kuuden tunnin ikäisenä otettavasta vastasyntyneiden verikokeesta selvisikin, että pojan verensokeri oli mittaamattoman alhainen. Minulle tultiin ilmoittamaan, että Leo on viety teholle, ja pääset häntä sitten myöhemmin katsomaan. Leo oli siis kaksi viikkoa yli lasketun ajan, kun hän syntyi. Noh, siitä lähtikin sitten Leon elintärkeät 16 päivää mitkä hän vietti vastasyntyneiden teho-osastolla ennen kuin pääsi ensimmäistä kertaa kotiin.

Ensiksi epäiltiin, että hänellä on vaan ns. sopeutumisvaikeus sokerituotannon kanssa, koska oli yli neljä kiloinen vauva. Mutta aina, kun sokeritippa otettiin pois sokerit lähtivät heti laskuun. Leon omahoitaja Anki oli miettinyt kotona työvuoron jälkeen Leon tapausta, ja jutteli seuraavana päivänä Lääkärille, että voisiko ongelma ollakkin elimistön kortisolituotannossa. Leolle alettiin tekemään testejä ja rasitus kokeita, joista selvisi, että pojalla todella on ongelma elimistön hormoonituotannossa. Asiat etenivät vauhdilla, ja jo viiden päivän ikäisenä lääkitykset alkoivat.

Näkövamma asia huomattiin vasta 14 päivän ikäisenä, sillä Leolle tehty vastasyntyneiden näkötestin hän oli päässyt läpi. Katse ei kohdistunut mihinkään, ja silmät pyörivät päässä. Päädyttiin näköpolille, jossa saimme kuulla, että Leolla on poikkeavan näköiset näköhermojenpäät, mutta lääkäri ei osaanut sanoa varmaksi, että mitä se tulisi tarkoittamaan. 5 kk vanhana Leo sai haitta-aste määrityksen 100% ja sokean diagnoosin.

Lopultakin pääsimme kotiin. Lähtösanoiksi meille sanottiin, että olkaa kiitollisia kaikesta kehityksestä mitä tulee, jos tulee... Se onnen ja kiitollisuuden tunne mikä minulla Leosta on ollut alusta lähtien on niin suuri, etten pysty sitä sanoin kuvailemaan! <3

Nämä alun muistot ja tunteen siis nousivat pintaan, kun kohtasimme Tyksin käytävällä Ankin kanssa. Jälleen näkemisin kyyneleet täyttivät kaikkien silmät. Kiitos vielä kerran Ankille - olet enkeli!

-Tiia