Uusi vuosi jo ovella...

Uutta vuotta on meillä eniten odottanut pojistani vanhin. "Koska niitä raketteja oikein ammutaan?" kysymykset on esitetty ensimmäisen kerran jo aikaa sitten. Meillä raketit tarkoittaa lähinnä mahdollisimman matalia patoja ja suihkuja, joissa mieluusti olisi jotain ääntäkin mukana. Leo pitää ilotulituksista kovasti, ja kokee näkevänsä värikkäät ja suhisevat tulitukset läheltä melko hyvin. Nyt siis odotellaan, että kello menisi eteenpäin klo 18, jolloin voi alkaa luvallisesti ampumaan ilotulitteita.

Nakit ja perunasalaatti kuuluu suomalaisille perinteisesti illan ruokalistaan. Leo kyselikin, että miksi uutena vuotena syödään nakkeja? Enpä oikein osannut mitään järkevää/faktapohjaista selitystä asiasta antaa...=)

 Kuluva vuosi 2012 on mennyt kovin nopeasti, ja kun kelailee sitä mielessään päälimmäisiksi asioiksi on jäänyt seuraavia juttuja:Tammikuussa Luka lähti kävelemään. Luka on ollut koko vuoden kohtaukseton, ja syksyinen yhden lääkkeen purkuikin sujui kivasti. Parasta mitä olisin voinut toivoa tulevaksi! Leo oppi ajamaan kesällä polkupyörällä. Erillaiset "rakennus"/askartelu projektit roboteista avaruusaluksiin.

Vuosi  2013 näyttää alkavan meidän perheen osalta aika mullistavasti. Molemmat vanhemmat aloittavat uuden työn, mikä tarkoittaa sitä, että viimeisten neljän vuoden hoitojärjestely(toinen töissä, sillä aikaa kun toinen poikien kanssa kotona) tulee muuttumaan. Olemme käytännössä olleet koko perheen kesken vain viikonloppuisin. En malta odottaa perusarjen askareita yhteisvoimin toteutettuna =)

Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän, kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi - Ihanaa Uutta Vuotta 2013 kaikkialle ja kaikille!



-Tiia <3

Ensimmäinen lasku...

Leo sai joulupukilta odotetut lasketteluvarusteet. Tänään lähdimme koko perheen voimin niitä testaamaan Turun hirvensalon hiihtokeskukseen. Leo testasi suksia ja Luka laski pulkalla sillä aikaa ja kannusti isoveljeä alamäessä...

Lasten lasketteluhissi oli ensimmäisellä kerralla vielä kovin jännittävä kokemus. Leon juuri oppima hiihtotaito ei auttanut tässä laskettelu asiassa yhtään - päinvastoin. Perinteisessä hiihdossa, kun liikutetaan jalkoja aktiivisesti vuorotellen ja lasketellessa pitäisi olla melko paikallaan. Puoleen väliin mäkeä jo hissillä päästiin ja siitä on hyvä jatkaa ensi kerralla harjoituksia. Pyllähdyksiä ja epäonnistumisia tuli, mutta niin kuuluukin. Leo kysyi minulta kesken laskujen, että : "Äiti, epäonnistuuko muutkin lapset täällä?". Vastasin, että "Tietenkin ja siitä sitä sitten oppii harjoittelun kautta.

Sitkeyttä ja paljon toistoja. Ne ovat avainsana tässäkin asiassa! 

Iskä-hissi toimi tälläkertaa luotettavammin =)

malttamattomana odottaa ensimmäistä laskuaan

Luka huoltojoukoissa

laskeminen alkoi jo sujua paremmin

 lepuuttelua pulkassa

Lopuksi veljes pulkkailua

Ensimmäiseksi reissuksi meni ihan mahtavasti! Olen taas kerran kovin ylpeä pienestä pojastani! <3

-Tiia

Hyvää Joulua!

Joulu tarkoittaa meille hyvää ruokaa ja yhdessä oloa toisistamme nauttien. Kinkun tuoksuun heräämistä, riisipuuron syömistä aamutuimaan, joulusaunaa - odotusta...

Näin jouluaaton aamuna on kunnia toivottaa kaikille mitä ihaninta joulun aikaa! <3

-Tiia 

Kuvat käyttöön...

Lukalla otettiin kuvat käyttöön itse ilmaisemisen avuksi. Siinä meidän perheen yksi suurimmista haasteista Leon pistekirjoituksen ohella. Meidän perheelle avautuu taas täysin uusi kommunikointi keino.

 Ideahan kuvissa on hyvin looginen: Kun lapsi haluaa jotain, mutta ei pysty sitä sanallisesti kertomaan tai ilmaisemaan hän tuo kuvakortin, jossa on kuva asiasta/tekemisestä. Kuvilla vältytään turhautumisilta, ja kommunikaatio helpottuu. Kuvien pitäisi tukea myös puheen kehitystä ei siis ainakaan jarruttaa sitä.

Tällaisista kuvista lähettiin liikkeelle:

Kuvat leikataan irrallisiksi, ja kiinnitetään paikkaan, josta lapsi voi ne saada esim. jääkaapin oveen

Ei siis auta muuta, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen! Tämän kai voisin pitää lupauksena itselleni ja Lukalle <3

-Tiia

Joululauluja...

Eilen kävimme perinteisesti laulamassa kirkossa joululauluja. Viime jouluna lauluja laulettiin Leon kanssa kahdestaan. Tänä vuonna menimme koko miehityksellä. Leo oli kertaillut etukäteen kotosalla joululauluja, ja voi kuinka innoissaan olikaan, kun odotettu "Kilisee, kilisee kulkunen..." alkusoitto lähti soimaan koko kirkko raikaen. Oli mukava hetki istahtaa ja hiljentyä kuuntelemaan Leon kanssa kirkon äänimaailmaa näin joulukiireiden keskellä. Luka ei oikein jaksanut keskittyä muihin kuin kirkon arkkitehtuurisiin ihmeisiin seikkailemalla pitkin kirkkoa. =) Ehkä jo ensi vuonna paremmin...

Turun Tuomiokirkko

My Family <3

Olimme kirkolla jo niin hyvissä ajoin, että piipahdimme suurtorilla joulu markkinoilla(kirkoa vastapäätä). Markkinat oli täynnä pieniä kojuja, joissa myytiin kaikenlaista makkaroista villasukkiin ja käsitöihin...

Leo markkinoilla

 

 

-Tiia <3

Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta...

Olin poiken kanssa lääkäri reissulla, ja jouduttiin odottelemaan vuoroa hetken aikaa odotustilassa. Meidän lisäksi omaa vuoroaan odotteli muutama mieshenkilö. Oli ihan hiljaista, kun Leo kysyi minulta: " Äiti voidaanko laulaa se planeetta laulu?" Kysyin, että mitä laulua hän tarkoitti ? "No sitä, tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa satuturnuksen renkaat sormeeni mun..."Vieressä istuvien miesten suupielet alkoivat nykimään ylöspäin huvittuneena. =) Miettivät varmaan, että tuollaisia "planeetta" lauluja sitä sitten teillä lauletaan..Hieman punastuneena vastasin Leolle, että jospa laulettaisiin vaikka kotimatkalla...

Planeetat ja avaruus-asiat on oikeastikkin meillä tällä hetkellä tapetilla. Leo pohtii kovasti maailmankaikkeuden asioita. Millaisia, minkä kokoisia, minkä värisiä planeetat on? Kuinka pitkä matka sinne avaruuteen on? Mikä kiertää mitäkin? Yksi Leon lempi ohjelmista tällä hetkellä on Pikku Einsteinit (Disney). Siinä onneksi käsitellään juurikin näihin liittyviä juttuja. Apstraktien asioiden käsittäminen on oma lukunsa ihan kelle tahansa. Laulukin  planeetoista on vaihtunut alla olevaan kipaleeseen...=)

Näin joulun alla, oli piparitkin tietysti leivottava planeetan muotoisiksi. Yllä olevat oikeisiin mittasuhteisiin loihditut piparit ovat Leon ja ajottaisen lastenvahtimme Hannan käsialaa. Kiitos siis hänelle ihan mahtavasta paneutumisesta asiaan! <3 Oli ihana palata jouluostoksilta piparin tuoksuiseen kotiin, jossa pojat juoksi vastaan kaulimet kädessä...=)

-Tiia

Joulukuun ensimmäinen päivä...

Meillä on tätä päivää odotettu, kuin kuuta nousevaa. Tänä aamuna sitten helpotus koitti, kun vihdoin oli jouluun ensimmäinen päivä ja joulukalenterista sai avata ensimmäisen luukun. Niinkuin olikin jo etukäteen puhuttu, tänäkin vuonna kalentereista avattiin maltillisesti vain yksi luukku ja kalenteri laitettiin pöydälle huomista odottamaan...

Luka kalenterinsa kanssa

Löytö kirjakaupasta oli joulukalenterikirja. Kirjassa 24 jouluaiheista satua, mitkä voi lukea vaikka iltasaduksi. Leo oli ihan innoissaan kirjasta. Ihanaa, kun on keksitty kivoja erillaisia vaihtoehtoja joulun odotukseen...

Disney

Eka hiihtokokemus

Yön aikana oli satanut niin paljon lunta, että Leo pääsi tänään ekaa kertaa elämässään laittamaan sukset jalkaan. Kuivaharjoiteltiin ensiksi suksien kiinnitykset ja hiihtoliikkeet kotona keittiössä. Kun homma oli käyty läpi puettiin toppavarustukset ja sukset kainalossa lähdettiin ulos hiihto harjoituksiin...=)

45 minuutin hiihto kokemuksen jälkeen oli äidillä onnellinen ja punaposkinen poika, joka omin sanoin oli tosi iloinen uusista suksistaan. =)


-Tiia <3

Maailmaa Leon silmin...

Leo on ollut aina kiinnostunut kaikesta teknisestä. Ihan vauvana hän tykkäsi leikkiä sähköjohdoilla, ja siitä sitten vähän vartuttuaan tv-tason muilla vempaimilla. Näkövammaisena poikana tämä on ihan kiva kiinnostuksen kohde, sillä suurin osa apuvälineistä on aika teknisiä.

Kamera ja Leo

 Kamera ja valokuvaaminen on ollut osa Leoa 2-vuotiaasta lähtien. Olen ottanut Leosta kuvia alusta lähtien aika tavalla. Kerran hän vain kysyi, että mitä se valokuvaaminen sitten oikein oikeesti tarkoittaa. Käsite kuva sinäänsä oli jo haasteellinen selitettävä. Meillä oli tallessa vanha digikamera, jonka Leo sai silloin pari vuotta sitten omaan käytöönsä. Hän on ottanut kuvia tärkeistä asioistaan ja tapahtumista. Kuvattavina yleensä on lempilelut ja perheenjäsenet. Ollaan seisottu myös bussipysäkillä odottamassa, että linja-auto ajaisi ohitse, jotta sen saisi napattua kameralle. Viikonloppuna ollaan käyty tutkimassa kameran kanssa työmaita, joissa on isoja työkoneita esim. traktoreita ja kaivureita. Itse olen päässyt filmille, kun olen torkahtanut sohvalle kesken piirrettyjen. Tämä paljastui vasta, kun kuvia siirrettiin tietokoneelle. =)

Eilen alkoi täällä satamaan lunta. Leo halusi heti lähteä tutkimaan ulos asiaa kameran kanssa.

Leon eilisiä kuvia:

-Tiia

Vaahtokylpy

80-luvun lapsena yksi ihan normaali juttu oli käydä vaahtokylvyssä. Nyt, kun ammetta ei ainakaan meillä ole on koko "kylpemis kulttuuri" jäänyt unholaan. Leo pyysi päästä uimaan, mutta yksin molempien poitsujen kanssa uimahalliin lähteminen on vielä tässä vaiheessa hieman haasteellista, kun molemmat tarvitsevat oman aikuisen avuksi. Sitä täytyy siis odottaa viikonloppuun. Mietin, että miten kotona voisi korvata vedessä pulikoinnin? Kaivettiin kesäinen puhallettava uima-allas esiin ja laitettiin sinne vaahtokylpy. =) Voi mitkä ilon kiljahdukset ja hymyilevät kasvot täyttivät kylppärin! Allas toimi hyvin ammeen korvikkeena. Nyt meillä odotetaankin, että milloin sinne pääsisi uudestaan...

Virikkeiden keksimiseen ei aina tarvita kovinkaan ihmeellisiä juttuja - vaihtelu virkistää  =)


-Tiia <3

Kirje Joulupukille...

Tänään kirjoitettiin joulupukille. Tai siis minä äitinä toimin kirjurina, ja Leo puki toivomuksensa sanoiksi. Luka oli fyysisesti läsnä, muttei innostunut vielä kirjoittelu puuhasta...

Kyllä sitä on välillä pokassa pitelemistä, kun poika päästää aivoituksiaan ilmoille. =) Leo on muutenkin hirveän tarkka poika, ja kyseenalaistaa helposti lapsille tyypillisimpiä "totuuksia" ja "uskoteltuja tarinoita". Joulupukki ja koko tonttuilu kuvio on kyllä uponnut tiukkien kysymysten jälkeen ihan täysillä. Meillä tiedetään, että tontut on lähellä, kun kuuluu kulkusen kilinää. Silloin on saattanut tonttu juuri käydä kurkkaamassa ikkunan takana. Leo kuulee siis tuon tontun äänen ihan oikeastikkin, jos ollaan kotosalla, mutta toisinaan hän kertoo kuulleensa vaikka kauppareissulla tai pihalla kulkusen kilinää.=) Se on varmaan se joulumieli...

Kun kirje tuli valmiiksi vietiin se ulos odottamaan tonttua, joka voisi sen toimittaa perille. Leon mielestä oli hyvä, jos laitettaisiiin vielä kynttilä viereen palamaan, jotta se olisi helpompi löytää. <3

Kirje Joulupukille

-Tiia

Ensi kosketus pisteisiin...

Tänään ollaan fyysisesti saatu ensi kosketus pistekirjoitukseen. Pistekirjoituskone ollaan tavattu jo Iiriksessä (näkövammaisten keskusliiton kuntoutuskeskuksessa) Helsingissä kurssin aikana. Nyt saatiin se lainaan TYKS:sta, jotta kirjaimet tulisivat pikku hiljaa luonnollisesti tutuiksi. Tämä kone on nimeltään Perkins Brailler.Tunnetaan myös nimellä Jumbo, sillä se painaa hieman isompaa pistekokoa. Ollaan siis otettu tämä vielä tutustumisen kannalta...

Perkins Brailler

 Pistekirjaimet on ollu Leon matkassa jo alusta lähtien koskettelukirjojen kautta. Leo saa joka kk kirjastolähetyksen postiin, josta me kirjakassi noudetaan, ja palautetaan sinne kun laina-aika päättyy.  Kirjoissa on siis painettujen kirjaimien lisäksi pisteet. Mahtava palvelu! Kiitos Celia-kirjasto <3

Pistekirjoitusaakkoset

 Pistekirjoituksesta lyhyesti tiivistäen:

NKL:n tekemä tietoisku asiasta

 

Näkevät opettelevat lukemaan pistekirjoitusta silmillä.

Leo halusi opetella kirjoittamaan omaa nimeään, joten L kirjaimen opettelusta lähdettiin liikkeelle...=)

-Tiia <3

Kuulostellen ja tunnustellen...

Kun yksi aisti puuttuu, voi muut aistit herkistya korvaamaan puuttuvaa aistia. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, että näin tapahtuu. Leolla nämä muut aistit ovat herkistyneet, erityisesti tunto ja kuulo. 

Kuulo

Mitä ihaninta Leon kanssa on ollut se kuinka hän kuuntelee ja painaa asiat tarkasti muistiin. Se mitä on kerran kuultu ei enää tarvitse toistaa. Itse en kuule vielä mitään, kun Leo jo ilmoittaa, että kohta tulee ambulanssi tai rappukäytävssä joku painoi hissin nappia. Pienikin kolahdus/kilahdus niin jo tietää mitä missäkin huoneessa tapahtuu. Tähän kuulo aistiin Leon tapauksessa liittyy vahvasti "norsun muisti". Näillä kahdella tavalla hän piirtää mielensä arkistoihin aivan kaikesta. Siellä on tallessa lokeroituna asioita, kuten: karttoja käydyistä paikoista, satujen ja kertomusten maailmat, yleistiedolliset asiat, tavatut ihmiset ja niiden yhteys eri tekemisiin...Äitinä ei voi kun ihmetellä tuollaisen muisti kapasiteetin käyttöä.  Se on yksi Leon selviytymiskeinoista.

Tunto

Tuntoaisti on itselläni niin huono, ette varmasti selvisi sen varassa kovinkaan pitkälle, jos nyt menettäisin näkökykyni. Löysin video pätkän, jossa Leo on 9 kk vanha. Pikkumies leikkii siinä leluilla  lattialla. Lelu on kateissa, mutta miten Leo ratkaisee pulman? Siitä näkee hyvin selvästi miten herkistyneet voi olla jalkojenkin tunnot =) Tällöin Leo toimi täysin sokkona.

Jouluisin pakettiin ei tarvitse tulla, kuin pieni sormen mentävä reikä - yllätys on paljastunut =) Sokolta salailu voi olla haastavaa, vaikka toisin voisi luulla!
 

-Tiia <3

Lapsen hyväksyminen...

...sellaisena, kun on

Kun perheeseen syntyy lapsi, jolla on jokin erityistarve/piirre tilanne voi olla aluksi aika shokki. Itse koin silloin, että ei voisi olla mitään kamalampaa, kuin lapsen vakava sairaus. Kummasti on mielipiteet ja suhtautumiset eri asioihin muuttuneet. Alun järkytyksestä ja sekasorrosto päästyä pitäisi kuitenkin päästä jatkamaan eteenpäin eli elämään sitä itse elämää, niin pian kuin mahdollista. Itseni on hirveän vaikea käsittää/ymmärtää vanhempia, perheitä tai sukulaisia, jotka eivät pääse lapsen sairauden yli ja näe lasta. Vamma vie kaiken huomion ja rakentaa samalla muurin lapsen ja aikuisen välille.Tästä on tullut minulle niin tärkeä asia, että saa minut helposti hermostumaan. Se tulee niin usein vastaan, mitä erillaisimmissa tilanteissa. Miksei omaa lasta voi hyväksyä sellaisena kuin on? Erityistarpeet tuovat varmasti haasteita, mutta ainakin meille se on tuonut paljon sellaisia elämän oivalluksia, mistä oltaisiin muuten jääty paitsi.

Leo

Kun Leo oli kaksi vuotias, ja käytiin viimeisiä kertoja fysioterapiassa havahduin, että miten nopeasti aika onkaan loppuen lopuksi mennyt. Samalla oivalsin kuinka tärkeää onkaan erityislapsen saama kuntoutus ja sen aloittaminen ja tukeminen hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan, kuinka lähes joka lääkäri reissulla meille kerrottiin, kuinka lapsen kaksi ensimmäistä elinvuotta on kehityksen tärkeimpiä vuosia, eikä niitä voisi korvata myöhemmin. Sydänmeni jättää lyönnin välistä, kun olen kuullut perheiden kertomuksia lapsista, joiden "perusjutut" on vielä aloittamatta 1,5 vuotiaina. Tuntuu, että itse saisi olla kauhean valveutunut ja puskea läpi lastensa asioita heti alkumetreistä asti...Leo aloitti fysioterapian 6 kk vanhana, eli heti kun virallinen diangnoosi Amourosis Oculorum (sokea) saatiin. Kaikki tuo kuntoutus hässäkkä oli meille täysin vierasta, mutta nyt pojan ollessa melkein viisi voimme olla tyytyväisiä, että sillon joskus siihen rumbaan lähdettiin täysillä mukaan.=)

Luka

Luka sairastui epilepsiaan 6kk vanhana. Lapsen hyväksymistä sairauden kanssa ei tarvinnut hetkeäkään epäröidä. Ensimmäisenä kävin mielessäni pikakelauksella Leon alkutaipaleen, ja mietin että kyllä tästäkin selvitään!Ulkopuolisille asiasta kertominen ei tuntunut mitenkään vaikealta. Jo Leon kanssa sai huomata, kuinka aluksi vaikeasta asiasta voi tulla asia, josta mielellään kerrot tarvittaessa. Ihanaa on ollut päästä rikkomaan ennakkoluuloja. Puhuminen helpottaa - ainakin minua helpotti...kannattaa kokeilla.

lopuksi...

Jokainen lapsi on oma ja erityinen! Oli sitten erityislapsi tai ei. Yhdessä tekeminen ja asioden konkretisoiminen voisi tehdä monellekkin ihan hyvää =) Itsestäni on kasvanut näiden vuosien kuluessa varsinainen leijonaemo, jota ei kannata näissä asioissa tulla ärsyttämään. Murrrr...

                                - Amor Vincit Omnia-


-Tiia

Isänpäivä

Mikä voisikaan olla hauskempaa, kun pieni salailu lasten kanssa ennen isänpäivää. Leo on aika mestari pitämään tuollaisia salaisuuksia, vaikka muuten onkin todellinen totuuden torvi - niin hyvässä kuin pahassakin. =) Lahja hankittiin poikien kanssa yhdessä. Ihania ideoita voi pieniltä miehiltä tulla. Tänä vuonna ideoita riitti putkenavaajasta täytekakkuun...

Perjantaina askarreltiin yhdessä kortti. Näkkäri pojalle askartelu ei tyypillisesti ole mitenkään motivoivin harraste, mutta isänpäiväkortin tekemiseen Leo oli heti innokas. Leo päätti, että tekee kaikille (Iskälle ja Papoille)"taideteokset" eli piirrustukset. Voi miten hauskaa oli kuunnella sitä kuvatulkintaa piirtämisen lomassa: "Ensin piirrän nämä puunrungot, sitten nämä viivat on oksat. Lehdet tulee tähän, ja lopuksi vielä nurmikko ja taivas sinisenä ylös." Nimen kirjoittaminen ei Leon tapauksessa ole oleellinen juttu, mutta kysyinpä kuitenkin, että haluaisiko ns. kirjoittaa nimmarin alareunaan. Sanallisten ohjeiden mukaisesti Leo raapusti mahtavasti oman nimensä, ja oli tosi iloinen onnistuessaan! =)  Lopuksi kysyin, että mikä tulee teoksen nimeksi? Paperin taakse kirjattiin nimi "Trooppinen sademetsä". <3

Kuva piirrustuksesta

Mitä Ihaninta Isänpäivää kaikille Isille!

-Tiia

Joko se talvi loppui?

Viime viikon ensilumen sulamisen jälkeen Leo kysyi, että : "Joko se talvi loppui?". Vastasin vaan, että: "Eihän se ole vielä kunnolla alkanutkaan"...

Vuodenajat

 

Vuodenaikoja on meillä selitetty ja käyty läpi hyvin konkreettisesti, lapsen ikä huomioon ottaen Kesällä on lämmintä ja pääsee rannalle leikkimään ja uimaan. Syksyllä Lehdet tippuu puista maahan. Talvella on lunta ja pakkasta. Keväällä lumen sulattua luonto heräilee talven jäljiltä ja kaikki alkaa taas vihertää ja kukkia - pian tulee kesä. Kuten viime viikolla sai taas huomata ei asiat mene aina kuin kirjoissa =) Vuodenaikojen ja kuukausien yhteen sovittaminen sokealla pojalle voi olla hieman haastavaa, ainakin nelivuotiaana. Selittäminen menee helposti niin korkealentoiseksi, että pienen pojan pää on täynnä uusia kysymysmerkkejä...Olemme yleensä kehitelleet kullekkin vuodenajalle, jonkin oman tekemisen/haasteen mitä odottaa. Haasteen täytyy olla saavutettavissa, ja vaikkei sitä saavuttaisikaan on jo uskaltanut kokea jotain uutta. <3

Last year higlights :

 

Kesä

 

Viime kesänä tapahtui se mitä en uskonut Leon koskaan kykenevän - Leo oppi ajamaan itsenäisesti polkupyörällä. Hetki oli aika mieletön, kun pystyin ohjastamaan muruani suullisesti."Vähän oikealle, kohta vasemmalle. Varo edessä on kaivonkansi! " Kesän haasteena oli pyörällä ajo avustajan kanssa, joten sehän meni oikein kivasti =)

 Talvi

 

Viime talvena päästiin oikeastaan ekaa kertaa kunnolla tutustumaan "talvilajeihin". Pulkalla oli toki jo laskettu pienempänäkin. Leo pääsi testaamaan Turun Hirvensaloon Biski kelkkaa. =) Arvasin, että kun kerran tulee alas niin vauhdin hurma on jo vienyt mennessään, eikä poikaa ihan heti siitä pois saakkaan. Ihan mahtava kokemus ja Leo tykkäsi kovasti. Talven lumien saapuessa tämä on varmasti taas tekemis listalla.Kelkkailun jälkeen Leo olisi halunnut päästä myös suksilla laskemaan, mutta se päätettiin jättää myöhemmäksi - ehkä tänä talvena. Suksia oli kuitenkin pakko päästä jalkoihin testaamaan.

Leo suksia testailemassa. Kokemuksen jakaa Antti Rusi.

Kohta lasketaan.

 Lisää tietoa aiheesta kiinnostuneille löytyy alapuolelta =)

Linkki: www.valineet.fi/toimijatahot/soveltava-alppihiihto/

-Tiia

Oppimisen iloa...

Viime kesänä Leo alkoi kysellä, että: " koska se koulu oikein alkaa, kun olen sinne jo tarpeeksi vanhakin. Haluan jo oppia uusia asioita"

Koulutie

Koulu asiat ovat itseasissa olleet meillä tapetilla jo alkuvuodesta alkaen. Tänä vuonna, kun Leo täyttää 4.v on meidän tehtävä ilmoitus kaupungille ja näkövammaisten koululle Jyväskylään, että Leo on aloittamassa koulun.Osaavat sitten budjetoida pojan erityistarpeet. Koulutie alkaa vuoden päästä syksyllä eskarilla. Eskarissa vietetään kaksi ekaa vuotta opetellen myös uudet koulussa tarvittavat apuvälineet. Näillänäkymin meidän tapauksessa esim. tietokone ja lukupöytä, minkä avulla saa kirjan tuotua haluttuun läheisyyteen/tasoon. Opeteltavaksi tulevat myös pisteet painettujen kirjainten lisäksi. Onneksi tiedon jano tuntuu olevan niin suuri, etten usko näiden opettelun olevan kovinkaan epämiellyttävää. Ja poikani omaksuntakyvyn tuntien säälin jo etukäteen eskariopea, joka yrittää Leoa toisena vuotena saada innostumaan yhä uudelleen ehkä jo opituista asioista, kun toinen voi haluta jo mennä eteenpäin. =) Noh, eihän sitä voi vielä tietää miten kaikki menee, mutta tällähetkellä tunne on tämä. Koulun aloitus tulee tapahtumaan ihan ns. "normaalissa" perusluokassa peruskoulussa henk.kohtaisen avustajan kera.

Tekemistä tulevalle oppilaalle

Alkusyksystä kaupoissa oli myytävänä sellaisia puuhakirjoja eskarilaisille, mutta kuten tavallista ei ne soveltuneet sellaisinaan lukemisesteisen pojan käyttöön. =( Tehtävät olivat paljolti näköön perustuvia, kuten useimmat "pienten lasten" tehtävät ovatkin. Pitää seurata kynällä erillaisia viivoja/kuvioita, matkia mallista piirtämistä, etsiä eroavaisuuksia kahdesta eri kuvasta jne... Jätin siis kirjan ostamatta, ettei Leon tarvitsisi turhautua, kun ei voisi mitään tehtävää tehdä itse.

Tänään kauppareissulla vastaani tuli sattumalta hyllyllinen kehittäviä pelejä lapsille 4+ ja siitä eteenpäin. Toisessa opetellaan laskemista toisessa kirjaimia. Ilokseni huomasin, että niissä tehtäviä tehdään joko ääntä tuottavan kynän avulla tai erimuotoisia palasia apuna käyttäen.

Pahkailtuani hetken, että ostanko Leolle kokeeksi jonkun päätin ostaa "pelin" kello ja viikko. Siinä harjoitellaan kelloa ja sen käyttöä yhdessä aikuisen kanssa. Lisäksi opettelun aiheena on viikonpäivät, ajantaju ja lapsen oman päivärytmin hahmottaminen kellon mukaan. jne.

Ostos osui ihan nappiin! Ollaan leikitty koulua ja niinpä on tänään harjoiteltu innokkaasti asioita kelloon ja viikkoon liittyen. "Oppilas" sai maistaa hieman tulevaisuutta ja niinpä leikkiminen "välitunnilla" tuntui taas kiinnostavalta =) Ostoslistalle tulee varmaan seuraavaksi numerot tai kirjaimet, kun aikataulu asiat menettävät hohtonsa tai halu oppia uutta vie voiton...

-Tiia

kommunikoinnin merkitys...

Poikien sairaudet ovat tuoneet mukanaan paljon tietoa, siitä minkä ikäisen lapsen pitäisi osata mitäkin. Kuten:
6kk vanhana pitäisi oppia istumaan, kävelemään 1.5 vuotiaana. Tasapainosta ja sen merkityksestä. Mielettömän tärkeä asia mikä vaikuttaa melkein kaikkeen motoriseen toimintaan ja kehonhallintaan. Vauvan katse on varmasti odotetuin asia, heti syntymän jälkeen. Vastasyntyneen vauvan katseen pitäisikin melko varhaisessa vaiheessa(viimeistään 2 vko ikäisenä) kohdistaa edes hetkellisesti Äidin ja Iskän kasvoihin.

Itselläni  Leon synnyttyä (ehkä sokeudenkin myötä) tämä odotetuin hetki oli ensimmäiset äänteet ja sanat - vuorovaikutus. Meidän ihanaksi onneksemme Leo oppi puhumaan hyvin varhain. 7kk vanhana hän sanoi Äiti, ja sen jälkeen ei meidän perheessä juuri hiljaista ole ollutkaan. Poika imee itseensä päivittäin kirjoja joko meidän lukemana tai kuuntelusatuina. Tällä hetkellä hän määrittää kaikki alle 45 min sadut lyhyiksi ja yleisin oma valinta onkin parin tunnin kirjallisuuspläjäys =) Odotan jo malttamattomana hetkeä, kun Leo kasvaa hieman isommaksi ja voidaan keskustella mistä vaan - sokeudestakin. Toivon pääseväni kurkistamaan maailmaa Leon silmin...

Sitten Lukan synnyttyä sain kokea tuon maagisen vastasyntyneen vauvan katseen. Sydämen sulattava kokemus se oli - ei siitä mihinkään pääse. Silti tuo sosiaalisen vuorovaikutuksen tuoma ihanuus tuntui vievän voiton, joten Lukan ensimmäisiä sanoja jäin innolla odottamaan. Luka sairastui epilepsiaan puolivuotiaana, ja jokelteli jo silloin kovasti. Ensimmäiset sanat kuten Äiti noin  10 kk vanhana. Kaikki tuo menetettiin epilepsialle viime syksynä. Äänekkäästä pikku pojasta tuli täysin hiljainen ja totinen. Onneksi kohtaukset kuriin saatiin ja ääntely alkoi pikku hiljaa palata. Katse ja ilme kertoo monta kertaa paljon enemmän kuin tuhat sanaa. Lukan kanssa piti opetella kommunikointi elein ja ilmein eli juuri päinvastaisesti kuin isoveljen kanssa. Kuvia otettiin käyttöön puheen edistymisen avuksi. Olen joutunut käymään mielessäni läpi tulevaisuuden, jossa viittomat tulevat näyttelemään puheessa pääosaa Kuten tässä jo on huomannut niin ihminen on aika sopeutuvainen tilanteisiin, kun alku järkytyksestä pääsee yli. Eipä tämäkään siis enää mahdottomalta asialta tunnu...

Tänään se sitten tapahtui yks kaks yllätäen, kun en osannut sitä toivoakkaan Lukan suusta muodostui sanallisesti kakku. Melkein tipuin penkiltäni, ja saman aikaisesti Leo huusi liikuttuneella äänellä: " Minunkin pikkuveljestäni on kasvanut jo iso poika!" Sanasta kakku tuli todellakin juhla fiilis! =)

Summa summarum: Olen oivaltanut , että oli se kommunikoinnin tapa sitten mikä hyvänsä, niin se tapa on juuri oikea ja tärkeä!

-Tiia

"Ihminen ei usko ennen kuin näkee..."

On sanonta, että ihminen ei usko ennen, kuin se näkee. Mitä sitten, kun et voikkaan nähdä? Meillä se sama sanonta kuuluu, että ihminen ei usko ennen kuin se kokee =)  Nämä mietteet voivat hieman avartaa mitäs se sitten käytännössä meille tarkoittaa...

Selailin vanhoja kuva kansioita tietokoneelta etsiessäni kuvia Lukan tulevaan omaan valokuvakirjaan. Aloitin selailun ajasta, jolloin poika oli vielä maha-asukki. Leo oli silloin siis n. 1.5 v vanha. Hurjaa, kuinka paljon sitä onkaan ehtinyt tapahtua niin pienelle miehelle. Niissä kuvissa tiivistyi se ajatus, jota olemme yrittäneetkin Leon kanssa toteuttaa: Itse kokemalla/tekemällä oppii. Vähän rohkeutta, hurjapäisyyttä ja lapsen utelias mieli siihen vaaditaan. Uuden oppimisesta voi tulla ihana leikki =)

 Aluksi se rohkeus on poistua tutusta tilasta toiseen. Matka olohuoneesta keittiöön voi olla kovinkin jännittävää reviirin laajennusta, jos et voi nähdä mitä se tuo tullessaan. Yhtä pelottavaa voi olla syöminen. Vauvana et voi edes itse määrätä tahtia - odotat vain vanhemman käskyä avata suusi. Sitten pitäisi siirtyä ruokailemaan itse. Kun ei voi nähdä miten asiat tapahtuvat ne pitää opetella käsi käden päällä. Ja siihen vaaditaan huomattavasti enemmän aikaa ja toistoja, mutta ovat kaikki sen arvoisia!

  Sitten, kun kaikki "perus jutut" osataan jo päästään siihen, mikä täyttää meidän arjen - perus jutut ei enää riitä. Esim. jos puhutaan syksystä ja puusta putoavista lehdistä, niin ei muuta kun kengät jalkaan ja ulos niitä keräämään tai linja-auton hahmottaminen onnistuu parhaiten kyydissä istumalla siis kokemalla. Ihan arkiset asiat voivat olla niitä mieluisempia. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä! Äänimaailma ei yksin riitä. Mukaan tarvitaan paljon puhetta, kerrontaa, kysymyksiä ja vastauksia. Välillä tuntuu, että itsellä saisi olla jokin sisäänrakennettu tietosanakirja, mistä löytyisi asiat pikkutarkasti. Avaruuden, maapallon ja maailmankaikkeuden pukeminen sanoiksi niin, että toinen voi sen todella ymmärtää näkemättä on kieltämättä välillä haasteellista =)

2-vuotiasta Leoa kiehtoi Dinot. Onneksi Heurekassa oli samana kesänä dinonäyttely. Samalla reissulla "hoitui" myös käsite maanjäristys, kiitos maanjäristys simulaattorille =)

Käsittäminen on käsillä kokemista - ei kuvia, vaan kosketusta...

-Tiia

Opening...

 

 

Nyt olen päässy tähän pisteeseen, että olen vihdoin saanut blogin aloitus kuntoon =) Ja kuitenkin mietin, että mistä aloittaisin? Ajatuksia ja aiheita mistä haluaisin puhua on pää täynnä - ehkä liiaksikin asti...

Minulla on siis kunnia olla Äiti kahdelle ihanalle miehenalulle, joista toinen on syntymä sokea ja toinen sairastui epilepsiaan 6 kk vanhana. Nämä siis faktat, mutta en aio hautoa kurjuutta tai sitä kuinka epäreilua elämä voi olla! Missioni on järjestää lapsille mahdollisuus ihanaan elämään ! "Normi" elämää siis elellään...

Lyhyesti...

Leo -08

Oma aarteeni, jonka matkassa on oppinut mielettömästi uusia asioita kaikesta, mistä ei ole osannut ajatellakkaan - myös itsestäni. Leo on reipas ja kunnianhimoinen poika, joka kaikkien yllätykseksi on kasvanut ikätovereidensa kanssa samaan tahtiin. Löytöretkeilijä, joka janoaa oppia kaikkea uutta. Oli sitten kyseessä pyykkien lajittelu, leipominen, autolla ajo(omasta mielestään näön puuttuminen ei siis tietenkään ole este =) ), skypettäminen, vesiscootterilla ajo, lasketteleminen tai riippuliito Leo on aina valmiina lähtöön - epäilyksettä!

Luka -10

Iloinen ja nauravainen äidin muru, joka joutunut elämänsä aikana aloittamaan kaiken alusta jo kahteen kertaan. Epilepsia äityi -11 syksyllä niin hurjaksi, ettei Luka kyennyt enää edes kääntymään kyljelleen. Kohtaukset saatiin lopulta kuitenkin toistaiseksi kuriin, ja kuin ihmeen kaupalla pikkumies oppi kaiken menettämänsä takaisin. Idolina isoveli, jonka perässä hyppää vaikka kaivoon =)

-Tiia