Oppimisen iloa...

Viime kesänä Leo alkoi kysellä, että: " koska se koulu oikein alkaa, kun olen sinne jo tarpeeksi vanhakin. Haluan jo oppia uusia asioita"

Koulutie

Koulu asiat ovat itseasissa olleet meillä tapetilla jo alkuvuodesta alkaen. Tänä vuonna, kun Leo täyttää 4.v on meidän tehtävä ilmoitus kaupungille ja näkövammaisten koululle Jyväskylään, että Leo on aloittamassa koulun.Osaavat sitten budjetoida pojan erityistarpeet. Koulutie alkaa vuoden päästä syksyllä eskarilla. Eskarissa vietetään kaksi ekaa vuotta opetellen myös uudet koulussa tarvittavat apuvälineet. Näillänäkymin meidän tapauksessa esim. tietokone ja lukupöytä, minkä avulla saa kirjan tuotua haluttuun läheisyyteen/tasoon. Opeteltavaksi tulevat myös pisteet painettujen kirjainten lisäksi. Onneksi tiedon jano tuntuu olevan niin suuri, etten usko näiden opettelun olevan kovinkaan epämiellyttävää. Ja poikani omaksuntakyvyn tuntien säälin jo etukäteen eskariopea, joka yrittää Leoa toisena vuotena saada innostumaan yhä uudelleen ehkä jo opituista asioista, kun toinen voi haluta jo mennä eteenpäin. =) Noh, eihän sitä voi vielä tietää miten kaikki menee, mutta tällähetkellä tunne on tämä. Koulun aloitus tulee tapahtumaan ihan ns. "normaalissa" perusluokassa peruskoulussa henk.kohtaisen avustajan kera.

Tekemistä tulevalle oppilaalle

Alkusyksystä kaupoissa oli myytävänä sellaisia puuhakirjoja eskarilaisille, mutta kuten tavallista ei ne soveltuneet sellaisinaan lukemisesteisen pojan käyttöön. =( Tehtävät olivat paljolti näköön perustuvia, kuten useimmat "pienten lasten" tehtävät ovatkin. Pitää seurata kynällä erillaisia viivoja/kuvioita, matkia mallista piirtämistä, etsiä eroavaisuuksia kahdesta eri kuvasta jne... Jätin siis kirjan ostamatta, ettei Leon tarvitsisi turhautua, kun ei voisi mitään tehtävää tehdä itse.

Tänään kauppareissulla vastaani tuli sattumalta hyllyllinen kehittäviä pelejä lapsille 4+ ja siitä eteenpäin. Toisessa opetellaan laskemista toisessa kirjaimia. Ilokseni huomasin, että niissä tehtäviä tehdään joko ääntä tuottavan kynän avulla tai erimuotoisia palasia apuna käyttäen.

Pahkailtuani hetken, että ostanko Leolle kokeeksi jonkun päätin ostaa "pelin" kello ja viikko. Siinä harjoitellaan kelloa ja sen käyttöä yhdessä aikuisen kanssa. Lisäksi opettelun aiheena on viikonpäivät, ajantaju ja lapsen oman päivärytmin hahmottaminen kellon mukaan. jne.

Ostos osui ihan nappiin! Ollaan leikitty koulua ja niinpä on tänään harjoiteltu innokkaasti asioita kelloon ja viikkoon liittyen. "Oppilas" sai maistaa hieman tulevaisuutta ja niinpä leikkiminen "välitunnilla" tuntui taas kiinnostavalta =) Ostoslistalle tulee varmaan seuraavaksi numerot tai kirjaimet, kun aikataulu asiat menettävät hohtonsa tai halu oppia uutta vie voiton...

-Tiia

kommunikoinnin merkitys...

Poikien sairaudet ovat tuoneet mukanaan paljon tietoa, siitä minkä ikäisen lapsen pitäisi osata mitäkin. Kuten:
6kk vanhana pitäisi oppia istumaan, kävelemään 1.5 vuotiaana. Tasapainosta ja sen merkityksestä. Mielettömän tärkeä asia mikä vaikuttaa melkein kaikkeen motoriseen toimintaan ja kehonhallintaan. Vauvan katse on varmasti odotetuin asia, heti syntymän jälkeen. Vastasyntyneen vauvan katseen pitäisikin melko varhaisessa vaiheessa(viimeistään 2 vko ikäisenä) kohdistaa edes hetkellisesti Äidin ja Iskän kasvoihin.

Itselläni  Leon synnyttyä (ehkä sokeudenkin myötä) tämä odotetuin hetki oli ensimmäiset äänteet ja sanat - vuorovaikutus. Meidän ihanaksi onneksemme Leo oppi puhumaan hyvin varhain. 7kk vanhana hän sanoi Äiti, ja sen jälkeen ei meidän perheessä juuri hiljaista ole ollutkaan. Poika imee itseensä päivittäin kirjoja joko meidän lukemana tai kuuntelusatuina. Tällä hetkellä hän määrittää kaikki alle 45 min sadut lyhyiksi ja yleisin oma valinta onkin parin tunnin kirjallisuuspläjäys =) Odotan jo malttamattomana hetkeä, kun Leo kasvaa hieman isommaksi ja voidaan keskustella mistä vaan - sokeudestakin. Toivon pääseväni kurkistamaan maailmaa Leon silmin...

Sitten Lukan synnyttyä sain kokea tuon maagisen vastasyntyneen vauvan katseen. Sydämen sulattava kokemus se oli - ei siitä mihinkään pääse. Silti tuo sosiaalisen vuorovaikutuksen tuoma ihanuus tuntui vievän voiton, joten Lukan ensimmäisiä sanoja jäin innolla odottamaan. Luka sairastui epilepsiaan puolivuotiaana, ja jokelteli jo silloin kovasti. Ensimmäiset sanat kuten Äiti noin  10 kk vanhana. Kaikki tuo menetettiin epilepsialle viime syksynä. Äänekkäästä pikku pojasta tuli täysin hiljainen ja totinen. Onneksi kohtaukset kuriin saatiin ja ääntely alkoi pikku hiljaa palata. Katse ja ilme kertoo monta kertaa paljon enemmän kuin tuhat sanaa. Lukan kanssa piti opetella kommunikointi elein ja ilmein eli juuri päinvastaisesti kuin isoveljen kanssa. Kuvia otettiin käyttöön puheen edistymisen avuksi. Olen joutunut käymään mielessäni läpi tulevaisuuden, jossa viittomat tulevat näyttelemään puheessa pääosaa Kuten tässä jo on huomannut niin ihminen on aika sopeutuvainen tilanteisiin, kun alku järkytyksestä pääsee yli. Eipä tämäkään siis enää mahdottomalta asialta tunnu...

Tänään se sitten tapahtui yks kaks yllätäen, kun en osannut sitä toivoakkaan Lukan suusta muodostui sanallisesti kakku. Melkein tipuin penkiltäni, ja saman aikaisesti Leo huusi liikuttuneella äänellä: " Minunkin pikkuveljestäni on kasvanut jo iso poika!" Sanasta kakku tuli todellakin juhla fiilis! =)

Summa summarum: Olen oivaltanut , että oli se kommunikoinnin tapa sitten mikä hyvänsä, niin se tapa on juuri oikea ja tärkeä!

-Tiia

"Ihminen ei usko ennen kuin näkee..."

On sanonta, että ihminen ei usko ennen, kuin se näkee. Mitä sitten, kun et voikkaan nähdä? Meillä se sama sanonta kuuluu, että ihminen ei usko ennen kuin se kokee =)  Nämä mietteet voivat hieman avartaa mitäs se sitten käytännössä meille tarkoittaa...

Selailin vanhoja kuva kansioita tietokoneelta etsiessäni kuvia Lukan tulevaan omaan valokuvakirjaan. Aloitin selailun ajasta, jolloin poika oli vielä maha-asukki. Leo oli silloin siis n. 1.5 v vanha. Hurjaa, kuinka paljon sitä onkaan ehtinyt tapahtua niin pienelle miehelle. Niissä kuvissa tiivistyi se ajatus, jota olemme yrittäneetkin Leon kanssa toteuttaa: Itse kokemalla/tekemällä oppii. Vähän rohkeutta, hurjapäisyyttä ja lapsen utelias mieli siihen vaaditaan. Uuden oppimisesta voi tulla ihana leikki =)

 Aluksi se rohkeus on poistua tutusta tilasta toiseen. Matka olohuoneesta keittiöön voi olla kovinkin jännittävää reviirin laajennusta, jos et voi nähdä mitä se tuo tullessaan. Yhtä pelottavaa voi olla syöminen. Vauvana et voi edes itse määrätä tahtia - odotat vain vanhemman käskyä avata suusi. Sitten pitäisi siirtyä ruokailemaan itse. Kun ei voi nähdä miten asiat tapahtuvat ne pitää opetella käsi käden päällä. Ja siihen vaaditaan huomattavasti enemmän aikaa ja toistoja, mutta ovat kaikki sen arvoisia!

  Sitten, kun kaikki "perus jutut" osataan jo päästään siihen, mikä täyttää meidän arjen - perus jutut ei enää riitä. Esim. jos puhutaan syksystä ja puusta putoavista lehdistä, niin ei muuta kun kengät jalkaan ja ulos niitä keräämään tai linja-auton hahmottaminen onnistuu parhaiten kyydissä istumalla siis kokemalla. Ihan arkiset asiat voivat olla niitä mieluisempia. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä! Äänimaailma ei yksin riitä. Mukaan tarvitaan paljon puhetta, kerrontaa, kysymyksiä ja vastauksia. Välillä tuntuu, että itsellä saisi olla jokin sisäänrakennettu tietosanakirja, mistä löytyisi asiat pikkutarkasti. Avaruuden, maapallon ja maailmankaikkeuden pukeminen sanoiksi niin, että toinen voi sen todella ymmärtää näkemättä on kieltämättä välillä haasteellista =)

2-vuotiasta Leoa kiehtoi Dinot. Onneksi Heurekassa oli samana kesänä dinonäyttely. Samalla reissulla "hoitui" myös käsite maanjäristys, kiitos maanjäristys simulaattorille =)

Käsittäminen on käsillä kokemista - ei kuvia, vaan kosketusta...

-Tiia

Opening...

 

 

Nyt olen päässy tähän pisteeseen, että olen vihdoin saanut blogin aloitus kuntoon =) Ja kuitenkin mietin, että mistä aloittaisin? Ajatuksia ja aiheita mistä haluaisin puhua on pää täynnä - ehkä liiaksikin asti...

Minulla on siis kunnia olla Äiti kahdelle ihanalle miehenalulle, joista toinen on syntymä sokea ja toinen sairastui epilepsiaan 6 kk vanhana. Nämä siis faktat, mutta en aio hautoa kurjuutta tai sitä kuinka epäreilua elämä voi olla! Missioni on järjestää lapsille mahdollisuus ihanaan elämään ! "Normi" elämää siis elellään...

Lyhyesti...

Leo -08

Oma aarteeni, jonka matkassa on oppinut mielettömästi uusia asioita kaikesta, mistä ei ole osannut ajatellakkaan - myös itsestäni. Leo on reipas ja kunnianhimoinen poika, joka kaikkien yllätykseksi on kasvanut ikätovereidensa kanssa samaan tahtiin. Löytöretkeilijä, joka janoaa oppia kaikkea uutta. Oli sitten kyseessä pyykkien lajittelu, leipominen, autolla ajo(omasta mielestään näön puuttuminen ei siis tietenkään ole este =) ), skypettäminen, vesiscootterilla ajo, lasketteleminen tai riippuliito Leo on aina valmiina lähtöön - epäilyksettä!

Luka -10

Iloinen ja nauravainen äidin muru, joka joutunut elämänsä aikana aloittamaan kaiken alusta jo kahteen kertaan. Epilepsia äityi -11 syksyllä niin hurjaksi, ettei Luka kyennyt enää edes kääntymään kyljelleen. Kohtaukset saatiin lopulta kuitenkin toistaiseksi kuriin, ja kuin ihmeen kaupalla pikkumies oppi kaiken menettämänsä takaisin. Idolina isoveli, jonka perässä hyppää vaikka kaivoon =)

-Tiia