Kuvia ja tukiviittomia...

Kuten vannoin itselleni, on Lukan kuvien käytössä ja tukiviittomissa päästy askel taas eteenpäin. =)

Saimme kaupungilta ns. pika kurssin tukiviittomista kotiopetuksena. Työpäivän jälkeen opiskeltiin 2,5h kahtena iltana peräkkäin tukiviittomia. Joissain tapauksissa on viittomista tullut tehokkaampia sosiaalisia viestejä kuin sanoista. Esimerkiksi, jos kiellän herraa tekemästä kolttosiaan sanomalla: "ei", ei tällä ole ollenkaan niin suurta ja dramaattista vaikutusta, kun loppua tarkoittavalla viittomalla.
Uskon, että tukiviittomista tulee ihan yhtä arkipäiväisiä ja huomaamattomia asioita, kuin Leolle kuvailevasti puhumiselle meidän arkeen.

Lopulta, kun oltiin kaksi päivää käyty viittomia läpi oli aika testata muistiamme, eli oliko mitään jäänyt muistiin. Päätimme pelata korteille muistipeliä niin, että jokainen sai vuorollaan itselleen pöydältä kortin, jos muisti miten kyseisen kortin viittoma tehtiin. Siitä tuli peli, mihin pystyimme kaikki osallistumaan. Lopuksi "kinastelimme", että kuka saa seuraavaksi esittää oman muistinsa tuloksia. Kivaa oli - suosittelen lämpimästi!

-Tiia <3

Leo testaa...

Leo on koko pienen ikänsä ollut suhteellisen reipas ja rohkea. Näkövamma ei ole tuntunut ainakaan vielä estävän juurikaan tekemisiä ja kokemisia. Vauhti on houkuttanut poitsua aina ja onkin heti valmiina, kun eteen tulee tilaisuus kokea taas jotain mikä tarjoaa vauhdinhurmaa...Tällä kertaa vuorossa oli Bulgarian hiekkarannan Sling Shot laite, mikä oli vähän kuin benjihyppy, mutta hyppy tapahtui alhaalta ylöspäin rautakuulassa istuen. 

-Tiia <3

Sopparileirillä vertaistukea...

Viime viikko vietettiin Tuusulan Onnelassa Soppari eli sopeutumisvalmennusleirillä. Leirille osallistuttiin koko perheen voimin. Meidän perheelle leiri oli ensimmäinen. Näkövammaisten keskusliiton kursseilla toki ollaan saatu käydä jo useaan otteeseen. Avoimin mielin ja täynnä odotusta saavuimme leiripaikalle. Onneksi saavuttiin ajoissa paikalle, sillä Leo sai purkaa jännitystään juoksuttamalla leirin ohjaajia heti käsipäivää sanottuaan. Leoa ei siis jännittänyt luoda uusia kontakteja. Jo toisena leiriaamuna hän tokaisikin, että "Hei äiti ja iskä, en mä tarvii teitä aamuhetkeen, pärjään ihan itekseen." 

"Saku sammakko kosio matkallaan, Ahaa ahaa..."

Leirin teemana oli vuosi viikossa. Vietimme vuoden kivoimmat juhlat viikon aikana. Ystävänpäivänä runoiltiin, Vappuna oltiin vesipallohippaa ja itsenäisyyspäivänä askarreltiin joulukortteja. Mukavaa yhdessäoloa ja rentoutumista musiikin, liikunnan ja huippu kivojen askartelujen parissa...

Vesipallohippaa

Peikonpesää pelailemassa

Lauluja saunan jälkeen

Mukavinta kaikesta oli tutustua uusiin näkkäriperheisiin. Minun mielestä oli ihanaa, kun sai taas kerran huomata kuinka on yhdistäviä "esteitä", joista voi selvitä ja jatkaa eteenpäin. Osalle ajatus näkövammaisuudesta oli vielä ehkä ahdistus rinnassa, mitä pitää sulatella vielä tovin. Lapsen ja kaikkien kannalta toivon todella sydemestäni, että se ei vie liikaa aikaa ja voimia. Elämästä kannattaa nauttia ja ennenkaikkea elää sitä tässä ja nyt. Kaikki on niin suhteellista, toisille voi lapsen korvatulehdus olla maailmanloppu, kun taas toisilla se ei tarkoita muuta kuin lääkärireissua antibioottien hakua varten. Olen ehkä muutenkin sellainen survivor tyyppi, enkä lannistu ihan pienestä. Esteet tuovat enemmin mukanaan taistelutahtoa, että kyllä tuosta jotenkin taas selvitään. Ainakin vielä tähän päivään asti...


Omasta mielestäni leiri oli ollut juuri sitä mitä toivoikin, sillä kotimatkalla oli hieman haikeakin olo. "Leirikupla" teki todella hyvää!

-Tiia

Kuvat: Janne Suomalainen ja Minna Sarola

Leo sai lukutelkkarin...

Leo sai uuden näkökorvaavan apuvälineen - lukutelkkarin. Lukutelkkari on suurennuslaita, minkä avulla voi tutkia asioita, mitkä muuten olisivat liian pieniä nähtäväksi tai halutaan korostaa esim. värien kontrasteja luettaessa. Tutkittava juttu laitetaan tasolle, mitä pystyy liikuttamaan kaikkiin suuntiin. Lukemiseen tämä laite ei tullut vaan lähinnä kuvien katseluun. Leo saa leikkiä etsivää tutkiessaan tuttujen hahmojen ja satukirjojen kuvia, ja voi sitä ilon määrää kun yhtä äkkiä ennastaan tuttu hahmo saa "kasvot".

Muistan, kun Leon ollessa ihan vauva meille kerrottiin, että näköaisti on niin vallitseva, että jos ihmisellä on sitä edes hitusenkaan jäljellä, niin hän turvautuu siihen hyvin helposti. Tämä voi olla joillekkin heikkonäköisille myös haastavaa esim. apuvälineiden käyttöönoton kannalta. Näin ollen, kun vauva ei näe mitään voi se keskittyä täysillä muihin aisteihin ja tätä kautta ne voivat vahvistua korvaamaan puuttuvaa aistia. Vaakakuppia on tässä asiassa mahdoton laittaa kallelleen mihinkään suuntaan - meillä on annettu nämä kortit. Meillä ollaan hyvin onnekkaassa asemassa, sillä se, että Leo ei syntyessään nähnyt edes valoa on on harjoittanut hänen sokean taitojaan niin perusteellisesti, ettei tämän päivän pieni näkeminen enää horjuta muita taitoja.

Tänään tultiin työpäivän jälkeen kotiin, ja Leo kiiruhtaa kiireen vilkkaa lukutelkkarin ääreen ja huikkaa mennessään: "Äiti, kauanko kestää, että ruoka on valmista? Voinko tehdä sillä aikaa hieman lukutelkkari hommia!"

-Tiia <3