6kk vanhana pitäisi oppia istumaan, kävelemään 1.5 vuotiaana. Tasapainosta ja sen merkityksestä. Mielettömän tärkeä asia mikä vaikuttaa melkein kaikkeen motoriseen toimintaan ja kehonhallintaan. Vauvan katse on varmasti odotetuin asia, heti syntymän jälkeen. Vastasyntyneen vauvan katseen pitäisikin melko varhaisessa vaiheessa(viimeistään 2 vko ikäisenä) kohdistaa edes hetkellisesti Äidin ja Iskän kasvoihin.
Itselläni Leon synnyttyä (ehkä sokeudenkin myötä) tämä odotetuin hetki oli ensimmäiset äänteet ja sanat - vuorovaikutus. Meidän ihanaksi onneksemme Leo oppi puhumaan hyvin varhain. 7kk vanhana hän sanoi Äiti, ja sen jälkeen ei meidän perheessä juuri hiljaista ole ollutkaan. Poika imee itseensä päivittäin kirjoja joko meidän lukemana tai kuuntelusatuina. Tällä hetkellä hän määrittää kaikki alle 45 min sadut lyhyiksi ja yleisin oma valinta onkin parin tunnin kirjallisuuspläjäys =) Odotan jo malttamattomana hetkeä, kun Leo kasvaa hieman isommaksi ja voidaan keskustella mistä vaan - sokeudestakin. Toivon pääseväni kurkistamaan maailmaa Leon silmin...
Sitten Lukan synnyttyä sain kokea tuon maagisen vastasyntyneen vauvan katseen. Sydämen sulattava kokemus se oli - ei siitä mihinkään pääse. Silti tuo sosiaalisen vuorovaikutuksen tuoma ihanuus tuntui vievän voiton, joten Lukan ensimmäisiä sanoja jäin innolla odottamaan. Luka sairastui epilepsiaan puolivuotiaana, ja jokelteli jo silloin kovasti. Ensimmäiset sanat kuten Äiti noin 10 kk vanhana. Kaikki tuo menetettiin epilepsialle viime syksynä. Äänekkäästä pikku pojasta tuli täysin hiljainen ja totinen. Onneksi kohtaukset kuriin saatiin ja ääntely alkoi pikku hiljaa palata. Katse ja ilme kertoo monta kertaa paljon enemmän kuin tuhat sanaa. Lukan kanssa piti opetella kommunikointi elein ja ilmein eli juuri päinvastaisesti kuin isoveljen kanssa. Kuvia otettiin käyttöön puheen edistymisen avuksi. Olen joutunut käymään mielessäni läpi tulevaisuuden, jossa viittomat tulevat näyttelemään puheessa pääosaa Kuten tässä jo on huomannut niin ihminen on aika sopeutuvainen tilanteisiin, kun alku järkytyksestä pääsee yli. Eipä tämäkään siis enää mahdottomalta asialta tunnu...
Tänään se sitten tapahtui yks kaks yllätäen, kun en osannut sitä toivoakkaan Lukan suusta muodostui sanallisesti kakku. Melkein tipuin penkiltäni, ja saman aikaisesti Leo huusi liikuttuneella äänellä: " Minunkin pikkuveljestäni on kasvanut jo iso poika!" Sanasta kakku tuli todellakin juhla fiilis! =)
Summa summarum: Olen oivaltanut , että oli se kommunikoinnin tapa sitten mikä hyvänsä, niin se tapa on juuri oikea ja tärkeä!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti