"Ihminen ei usko ennen kuin näkee..."

On sanonta, että ihminen ei usko ennen, kuin se näkee. Mitä sitten, kun et voikkaan nähdä? Meillä se sama sanonta kuuluu, että ihminen ei usko ennen kuin se kokee =)  Nämä mietteet voivat hieman avartaa mitäs se sitten käytännössä meille tarkoittaa...

Selailin vanhoja kuva kansioita tietokoneelta etsiessäni kuvia Lukan tulevaan omaan valokuvakirjaan. Aloitin selailun ajasta, jolloin poika oli vielä maha-asukki. Leo oli silloin siis n. 1.5 v vanha. Hurjaa, kuinka paljon sitä onkaan ehtinyt tapahtua niin pienelle miehelle. Niissä kuvissa tiivistyi se ajatus, jota olemme yrittäneetkin Leon kanssa toteuttaa: Itse kokemalla/tekemällä oppii. Vähän rohkeutta, hurjapäisyyttä ja lapsen utelias mieli siihen vaaditaan. Uuden oppimisesta voi tulla ihana leikki =)

 Aluksi se rohkeus on poistua tutusta tilasta toiseen. Matka olohuoneesta keittiöön voi olla kovinkin jännittävää reviirin laajennusta, jos et voi nähdä mitä se tuo tullessaan. Yhtä pelottavaa voi olla syöminen. Vauvana et voi edes itse määrätä tahtia - odotat vain vanhemman käskyä avata suusi. Sitten pitäisi siirtyä ruokailemaan itse. Kun ei voi nähdä miten asiat tapahtuvat ne pitää opetella käsi käden päällä. Ja siihen vaaditaan huomattavasti enemmän aikaa ja toistoja, mutta ovat kaikki sen arvoisia!

  Sitten, kun kaikki "perus jutut" osataan jo päästään siihen, mikä täyttää meidän arjen - perus jutut ei enää riitä. Esim. jos puhutaan syksystä ja puusta putoavista lehdistä, niin ei muuta kun kengät jalkaan ja ulos niitä keräämään tai linja-auton hahmottaminen onnistuu parhaiten kyydissä istumalla siis kokemalla. Ihan arkiset asiat voivat olla niitä mieluisempia. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä! Äänimaailma ei yksin riitä. Mukaan tarvitaan paljon puhetta, kerrontaa, kysymyksiä ja vastauksia. Välillä tuntuu, että itsellä saisi olla jokin sisäänrakennettu tietosanakirja, mistä löytyisi asiat pikkutarkasti. Avaruuden, maapallon ja maailmankaikkeuden pukeminen sanoiksi niin, että toinen voi sen todella ymmärtää näkemättä on kieltämättä välillä haasteellista =)

2-vuotiasta Leoa kiehtoi Dinot. Onneksi Heurekassa oli samana kesänä dinonäyttely. Samalla reissulla "hoitui" myös käsite maanjäristys, kiitos maanjäristys simulaattorille =)

Käsittäminen on käsillä kokemista - ei kuvia, vaan kosketusta...

-Tiia